Musteet Tulostimeen Kannattaa Ostaa Netistä

Tulostimet syö aika paljon mustetta, sen olen tässä vuosien aikana huomannut. Olen ollut jo monen vuoden ajan töissä toimistolla, jossa tulostin laulaa raikaa päivästä toiseen, ja nähnyt kuinka nopeasti pienet mustekasetit voi kulua loppuun. Vaikka välillä tuntuu, että ne eivät riitä mihinkään edes kotikäytössä, on asia vielä huonommalla tolalla, kun sitä tulostinta oikeasti käytetään monta kertaa päivässä.

toimistonmusteet

Ja meidän pomo on niin kitsas, ettei se ala mitään toimistokäyttöön suunniteltua tulostinta hankkia, sellaista jossa on paljon mustesäiliötä, ja johon ei koko ajan tarvitsisi hankkia ja vaihtaa mustepatruunoita. No sama rahansäästö himo on aiheuttanut sen, että se on laittanut mut selvittämään, miten me voitaisiin säästää meidän mustekustannuksista. Pakko meidän on kuitenkin tulostaa tosi paljon kaikkia papereita ja asiakirjoja, ettei me voida oikein säästää siitä luopumalla. Tai no, nykyään voi tietty jonkin verran hoitaa esim. laskutusta Suomen sisällä sähköisesti, joka osaltaan kyllä auttaa tän asian suhteen. Tarvitaan kuitenkin keinoja, joilla voi saada musteita halvemmalla, ja mieluusti vielä helposti.

Selvää oli, että mitään kunnon säästöjä me ei saataisi sillä, että mä kävisin ramppaamassa noissa elektroniikkakeskuksissa, ja vertailisin niiden hintoja. Siihen menisi enemmän bensaa ja kallista työaikaa, kuin säästö ikinä olisi. Selvä ratkaisu olikin siis kääntyä netin puoleen, ja se osoittautui kyllä nopeasti oikeaksi ratkaisuksi. Selvisi nimittäin, että mustekasetit ovat netissä huomattavasti halvempia. Edullisia mustekasetteja myyvät tosi monet eri kaupat, se kävi kyllä selväksi!

Olin siis oikeilla jäljillä, enään piti selvittää se meidän tilanteeseen sopivin keino. Yksi asia mitä rakastin tuossa netistä ostamisessa oli se, että sieltä pystyi suoraan ilmoittautumaan yritysostajaksi, jolloin hinnoista meni suoraan ALVit pois. Ei tarvii enään hakea korvausta sitten vuoden loputtua valtiolta, vaan säästön saa suoraan ja heti. Samalla kun kertoi, että oli yrityksen puolelta ostamassa, sai heti parempaa palveluakin, varsinkin kun ne kuuli kuinka paljon meillä noita tulostinmusteita oikein kuluu. Haistoi selvästi rahan, mutta mikäs siinä jos ne näkyy vaan parempana palveluna. Oli tarkoitusperät mitkä tahansa, aina hyvä palvelu kelpaa.

Tilaamisprosessi oli mukavan helppo, ja ei tarvinnut oikeastaan säädellä juuri mitään niitä tilatessa. Tiesin tietty jo ulkoa tuon printterin mallin, ja mitkä musteet siihen sopivat. Sen verran on vuosien aikana tullut noita musteita ostettua, että alkaa jo tulla suoraan pääkopasta kaikki siihen tarvittavat tiedot. Jos te ette oo ennen noita ostellut, täytyy teidän tosiaan itse selvittää, mikä teidän tulostimen malli on. Jos se on joku melko yleinen malli, niin sillä yleensä saa noista nettikaupoista jo selville, mikä muste sopii ja mikä ei. Jos se on joku harvinaisempi, voi joutua googlailemaan itse, minkä mallinen mustekasetti siihen oikein sopii. Yleensä pärjää kyllä suoraan tolla printterin mallinumerolla.

Tällä mun parin tunnin seikkailulla ja tutkimisella oli sitten kyllä merkittävä etu meidän toimistolla. Pomokin oli tyytyväinen, kun pystyttiin säästämään noin pari sataa euroa vuodessa, tällä musteiden ostoksien siirrolla nettiin. Helppo homma, helpompi meille ja rahaakin jäi enemmän käteen. Ei paha homma parin tunnin tutkimisella. Nyt kun sen vielä saisi näkymään omassa palkassa…

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *